Etusivulle

Maija Tuorila

Lavastaja, Oulu

Olen toiminut pääasiassa lavastajana Kemin ja Oulun kaupunginteattereissa. Osaan pienimuotoisempia lavastuksiani olen tehnyt myös puvustuksia. Lisäksi olen tehnyt julisteita ja käsiohjelmien taittoa. Jäin eläkkeelle v-15.

Kuvamateriaali on eri aiheisista töistäni urani varrelta.

”Hetken taide” – teatterin ominaispiirre

Nätti Jussi ja leivän isä, Kemin kaupunginteatteri

Nätti Jussi ja leivän isä, Kemin kaupunginteatteri

1994 – Kalevi Kalemaa

Ohjaus: Hannu Wegelius
Lavastus: Maija Tuorila
Puvut: Sirpa Santonen
Valot: Ari Saari

Kuvassa edessä vas Kimmo Tuppurainen ja Jukka Lempinen, takana vas Karl-Henrik Wahlfors ja muusikko Toni Hannula.

Kuva: Nina Susi

Iso kiltti jättiläinen, Kemin kaupunginteatteri

Iso kiltti jättiläinen, Kemin kaupunginteatteri

1995 – Roald Dahl

Ohjaus: Hannele Kauppinen
Lavastus: Maija Tuorila
Puvut: Sirpa Santonen
Valot: Ari Saari

Mukana produktiossa nukketaiteilija Reino Tuukkanen, jonka aikaisemmin käyttämällä tekniikalla tehtiin hahmopäitä. Piirrokset hahmoihin Maijan, toteutus Reino Tuukkanen ja Sisko Jaako.

Kuvassa vasemmalta Luunmurskaaja ja Penskanpurija, oikealla IKJ ( Jouni Tiitinen )

Kuva: Nina Susi

Juhlapäivät, Kemin kaupunginteatteri

Juhlapäivät, Kemin kaupunginteatteri

2003 – Tuomas Timonen

Ohjaus: Masi Eskolin (Vihtori Rämä)
Lavastus ja puvut: Maija Tuorila
Valot: Riikka Vuorenmaa
Tarpeisto: Maija Tuorila ja Sisko Jaako

Kuvassa: Vas Timo Pylkkänen ja Satu Tala

Kuva: Nina Susi

Kalevala, Oulun kaupunginteatteri

Kalevala, Oulun kaupunginteatteri

2005

Sovitus ja ohjaus: Samuli Reunanen
Lavastus: Maija Tuorila
Puvut: Riitta Raunio
Valot ja videot: Riikka Vuorenmaa

Kuvassa takana vas kertoja Arttu Kurttila, Lemminkäinen Mikko Leskelä, Pohjolan tytär Lotta Kaihua, Lemminkäisen äiti Tuula Väänänen, lapsi  Antti Kaarlela, edessä vas Pohjolan Akka Hannele Nieminen, Väinämöinen Hannu Kangas ja oik Kullervon äiti Jaana Kahra

Kuva: Kai Tirkkonen

Vaara, Oulun kaupunginteatteri

Vaara, Oulun kaupunginteatteri

2008 – Teuvo Pakkalan Kakaravaara tarinoista sovitti Juha Hurme

Ohjaus: Juha Hurme
Lavastus: Maija Tuorila
Puvut: Pirjo Valinen
Valot: Mika Ryynänen

Kuvassa ”lapsia”, vas Timo Reinikka, Tuula Meisaari, Merja Pietilä, Eeva-Maria Kauniskangas ja Annina Rokka

Kuva: Kati Leinonen

Ooppera Hoffmannin kertomukset, Oulun kaupunginteatteri

Ooppera Hoffmannin kertomukset, Oulun kaupunginteatteri

2007 – Jaques Offenbach

Ohjaus: Leena Salonen
Koreografia: Jorma Uotinen
Lavastus: Maija Tuorila
Puvut: Pasi Räbinä
Valot: Mika Ryynänen

Kuvassa Hoffmann Petri Bäcksröm ja oopperan kuoro.

Kuva: Maija Tuorila

Ooppera Orfeus ja Eurydike, Oulun kaupunginteatteri

Ooppera Orfeus ja Eurydike, Oulun kaupunginteatteri

2008 – Christoph Willibald Gluck

Ohjaus: Leena Salonen
Koreografia: Jorma Uotinen
Lavastus: Maija Tuorila
Puvut: Pasi Räbinä
Valot: Jukka Kyllönen

Kuvassa Reija Väre ja Aapo Siikala.

Kuva: Maija Tuorila

Ooppera Tuntematon sotilas, Oulun kaupunginteatteri

Ooppera Tuntematon sotilas, Oulun kaupunginteatteri

2014 – Tauno Pylkkänen

Ohjaus: Lauri Maijala
Lavastus: Maija Tuorila
Puvut: Sanna Levo

Kuvassa vas Matias Haakana (Riitaoja) ja Kristjan Moisnik (Lehto)

Kuva: Jussi Tuokkola

Portugalin Palmela, Teatro O Bando

Portugalin Palmela, Teatro O Bando

2010 – 12 eurooppalaisen lasten- ja nuortenteatterin Plattform projekti

Installaatio ”Ikkuna tulevaisuuteen” – istahda hetkeksi ja mieti millaista tulevaisuutta toivot.

Suunnittelu ja toteutus Maija Tuorila ja yhteisenä teknisenä avustajana ryhmällämme oli Andrew Siddall.

Kuva: Maija Tuorila