Etusivulle

Anne Jämsä

Pukusuunnittelija, Helsinki, www

Anne Jämsä on helsinkiläinen pukusuunnittelija. Hän on suunnitellut pukuja, rekvisiittaa ja lavastuksia erityisesti nykysirkus-, tanssi- ja visuaalisen teatterin esityksiin.

Anne Jämsä on WHS nykysirkusryhmän perustajajäsen. WHS on Suomen kansainvälistyneimpiä esittävän taiteen ryhmiä. Ryhmän teoksia on esitetty Suomen lisäksi yli 40 eri maassa maailman merkittävimmillä sirkus-, teatteri-, tanssi- ja nukketeatterinäyttämöillä. Vuodesta 2014 ryhmä on ylläpitänyt Helsingissä visuaaliseen teatteriin ja elokuvataiteeseen erikoistunutta WHS Teatteri Union näyttämöä.

Dive

Uimahallissa esitettävä Dive sukeltaa toiseen todellisuuteen. Askel reunan yli vie ilma-akrobaatti Salla Hakanpään veden alle. Esiintyjä astuu kuilun reunalle. Köyden varassa hän kurkottaa tyhjyyteen. Syvyys houkuttelee pudottautumaan painottomaan maailmaan. Veden peilin toisella puolen alkaa nurinkurinen todellisuus, jossa aika venyy pidätetyn hengityksen tahtiin.

Swan of Tuonela

Korean menestyneimpiin nykytanssikoreografeihin kuuluva Sungsoo Ahn, suomalaisen nykysirkuksen uranuurtaja Ville Walo ja säveltäjä Samuli Kosminen tarttuvat Sibeliuksen musiikkiin. Tuonelan joutsen niveltyy tämän päivän todellisuuteen alkuperäisteosta kekseliäästi kommentoivien sävellysten, surrealistisen sirkusakrobatian ja korealaisesta perinteestä innoittuneiden viuhkatanssien siivittämänä.

Dive, Flow-sirkus

Dive, Flow-sirkus

Ensi-ilta 6.7.2016 Raksilan uimahalli,  Flow-sirkus, Oulun Juhlaviikot, Oulu

Konsepti: Työryhmä
Esiintyjä: Salla Hakanpää
Ohjaus: Ville Walo
Puku- ja lavastussuunnittelu: Anne Jämsä
Valosuunnittelu: Jere Mönkkönen
Äänisuunnittelu: Joonas Pehrsson

Kuvat 1 ja 2: Teemu Liakka
Kuva 3: WHS
Kuva 4: Riku Pihlanto

Swan of Tuonela

Swan of Tuonela

Ensi-ilta 27.9.2015 Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas, Hämeenlinna

Koreografia: Sungsoo Ahn
Ohjaus: Ville Walo
Musiikki: Jean Sibelius, Hauschka, Samuli Kosminen, Markus Hohti & Matti Bye
Esiintyjät: Juhee Lee, Hyun Kim, Jeeyeun Kim / Minjin Kim, Heehwon Yang / Daeminn Sohn, Noora Juppi, Ville Walo, Hauschka / Matti Bye (piano), Samuli Kosminen (lyömasoittimet) & Markus Hohti (sello)
Äänisuunnittelu: Heikki Iso-Ahola
Valosuunnittelu: Jere Mönkkönen
Lavastus ja puvut: Anne Jämsä
Ompelija: Elina Tuomisto

Kuvat 1, 3, 4 ja 5: Kyungbok Park
Kuvat 2 ja 6: Juha Rouhikoski