Olen Carmela Wager, lavastaja ja pukusuunnittelija. Alunperin valmistuin tekstiilitaiteilijaksi ja työskentelin Tanskassa tekstiilitehtaan suunnittelijana. Mutta koska olin varttunut teatteri- tanssi- ja musiikkiperheessä, ei ollut ihme, että päädyin pian lavastajaksi ja pukusuunnittelijaksi. Ensimmäinen työni oli toimiminen Suomen Kansallisoopperan Bulevardin-talossa päälavastaja Seppo Nurmimaan assistenttina. Pian aloin saada omia töitä, paljon.
Olen saanut tehdä kaikkea katuteatterista ja lastenproduktioista suuriin oopperaspektaakkeleihin, draamaa, tanssia, balettia, musikaalia ja operettia, klassikkoja ja modernia, mitä erilaisimmissa ympäristöissä: sisällä ja ulkona, saaristossa ja isoissa kaupungeissa, metsässä ja luolassa, keskiaikaisen linnan pihalla ja veturihallissa, vanhalla tanssilavalla ja suurten purjelaivojen kannella. Olen työskennellyt yli sadassa ooppera- ja teatteriproduktiossa Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa, Tsekin tasavallassa ja Kiinassa.
Työtäni ohjaavat taiteellisuus, värisilmä ja tunnollisuus sekä ekologinen ajattelutapa. Intohimoni on alusta lähtien ollut materiaalit ja värit sekä pelkistäminen.
Viime aikoina olen perehtynyt teatterin ekologisuuteen. Kerron seminaareissani ja teattereissa vieraillessani vahvistuvan ekologisuusajattelun vaikutuksista teatteri-ilmaisun estetiikkaan ja siitä, mitä meidän jo niin ekologinen ja pienillä resursseilla työskentelevä ammattikuntamme voi omalla työllään suojata yhteistä luontoamme vieläkin paremmin. Suunnitelmissani on tästä tärkeästä aiheesta teatterilaisten kanssa toteutettava oma produktio.
2000-2003 ja 2007
Säveltäjä: Joonas Kokkonen
Ohjaaja: Åke Lindman
Tuottaja: Satua vai Totta -musiikkifestivaali
Näyttämönä Aholansaaressa Paavo Ruotsalaisen pirtin edusta joka oli katettu suurella teltalla suojaten myös neljänsadan hengen yleisöä. Neljänä kesänä meidän Viimeiset kiusaukset -taiteilijamme, juhlakuoromme ja meidän tekninen henkilökuntamme hioituivat yhteen yhdeksi suureksi perheeksi tuotannon ajaksi, koirat ja lapset mukaanluettuina.
Neljäntenä kesänä siirryttiin Nilsiän Louhosareenalle, josta kuva.
Tuottaja Opera Cava –festivaali – Taiteellinen johtaja Satu Vihavainen
Kuva: Nilsiän Louhosareena (Carmela Wager)
Säveltäjä: Jussi-Pekka Nuto
Koreografi ja ohjaaja: Anniina Kumpuniemi
Puvut: Elina Vättö, toteutus – Osuuskunta Hengari
Valot: Sari Mayer
Valokuva: Ari Ijäs
Kuvassa Mari Rosendahl.
Olulunsalo soi -festivaali
Säveltäjä: Juha T. Koskinen
Libretisti-visualisoija: Hannu Väisänen
Ohjaaja-koreografi: Jorma Uotinen
Tanssijat: Riku Lehtopolku, Kimmo Alakunnas, Jarkko Lehmus, Atte Klipinen
Kapellimestari: Jonas Rannilan johtama ammattimuusikkoryhmä, Temperakvartetti
Lavastus ja puvustus: Carmela Wager
Rokuan luonnonalueella jäkälien peittämällä luontoalueella on korkeiden mäntyjen keskelle kerätty kolme vanhaa rakennusta: olemme Ahmaksen perinnekylässä, Utajärvellä. Sinne paikallinen, mahtava työporukka rakensivat näyttämön. Mikä uskomaton paikka, mikä tunnelma…ainutlaatuinen keikka.
Kuvassa säveltäjä seuraa harjoituksia; juuri nyt ei sada. Näyttämöllä tanssijat: Riku, Kimmo, Jarkko ja Atte.
Kuva Carmela Wager
Lisätietoa: Lusia.fi
Kuoro-ooppera, 2011, Turun linnan pihalla
Säv. Ulf Långbacka
Tuottaja: Åbolands Kammarkör ja Åbo svenska teater, osana Turku 2011 kulttuuripääkaupunkivuotta
Ohjaus ja libretto: Dan Henriksson
Lavastus ja puvut: Carmela Wager
Valosuunnittelu: Mari Agge
Äänisuunnittelu: Janne Partanen
Åbolands Kammarkör -kuoro ja mieskuoro Brahe Djäknar- Akademiska orkestern johtajana Sauli Huhtala.
Kuoro, jossa olin laulajana, halusi olla mukana Turku 2011 -hankkeessa ja onnistuivat. Mietimme miksei Turun linnan pihaa käytetä useammin tapahtumiin… syy selvisi kun olimme kaltevalle pinnalle rakentaneet katsomon joka ylsi yli linnan muurien ja olimme kompuroineet mukulakivillä koko kesän… ja museossa kiinnitys on kielletty.
Säv. Ilkka Kuusisto Mika Waltarin romaanin pohjalle
Tuottaja: Saaristo-ooppera / Päivi Nisula
Ohjaus: Pertti Sveholm
Lavastus ja puvut: Carmela Wager
Lillholmenin entisellä tanssilavalla, joka on Paraisten teatterilaisten käytössä.
2005
Taiteellinen johtaja: Oopperalaulaja Matti Salminen
Kapellimestari: Pertti Pekkanen
Ohjaaja: Erik Söderblom
Lavastus ja puvut: Carmela Wager
Valosuunnittelu: Jyri Suominen
Äänisuunnittelu: Antti Murto
Kuorot: Chorus cathedralis Aboensis
Turun Oopperakuoro ym.
Turun Forum Marinumin kaijalla kahdelle museolaivalle, Sigynille ja Suomen Joutsenelle toteutettu jättispektaakkeli. Tuottaja Turun Filharmoninen orkesteri.
Lentävän Hollantilaisen huikean rohkean satsauksen ansiosta Turkuun saatiin Kulttuuripääkaupunkivuosi 2011.
Porin Promenadisali
Säveltäjä: Leevi Madetoja
Lavastus, puvut, pintakäsittely: Carmela Wager
Tuottaja: Heli Latvala
Ohjaus: Anselmi Hirvonen
Porin Oopperakuoro
Pori Sinfonietta
Ohjaus: Peter Luckhaus
Asuessamme perheemme kanssa 6 vuotta Tukholmassa olin kiinnitettynä vuoden Boråsin kaupunginteatteriin lavastajana ja pukusuunnittelijana. Käenpesän Intiaanina komeili Bo Sander, jonka kengännumero oli ennennäkemätön…
Lahden Ooppera 1989
Kuvat kertovat ajan kulusta: musta-valkoisista värikuviin ja siitä digikuviin. Ohjaaja Josef Novak tuli Tsekin Tasavallasta ja ohjasi laulajia kokeneella mutta hellällä otteella. Ohjaajan kutsumana kävin lavastamassa Turun oopperan Don Giovannin Ustin Oopperassa Tsekeissä v. 2011
Kuvassa Chieko Okabe-Silvasti.
Kuva: Veli Granö