Etusivulle

Irmeli Toivanen

Pukusuunnittellija, Helsinki

Irmeli Toivanen (TaM) valmistui Taideteollisesta Korkeakoulusta vaatetussuunnittelijaksi vuonna 1981. Hänen työuransa on painottunut pukusuunnitteluun teatteri- ja tv-produktioissa, elokuvissa ja tanssiteoksissa, lisäksi hän on toiminut työvaatesuunnittelijana ja alan opetustehtävissä.

Irmeli Toivaselle, pukusuunnittelija Merja Levolle ja pukusuunnittelija Marja Uusitalolle myönnettiin Suomen Lavastustaiteilijain Liiton Illusion-palkinto vuonna 2006. Palkinto myönnettiin työryhmälle pukusuunnittelun ajamisesta omaksi pääaineekseen ja myös sen opetussuunnitelman laatimisesta Taideteolliseen korkeakouluun (nykyään. taiteiden ja suunnittelun kandidaattiohjelman pääaine Aalto-yliopistossa).

Teatteripukusuunnittelu

Liki 40 vuotta jatkuneeseen pukusuunnittelijan uraan kuuluvat vierailut Suomen suurimmissa teattereissa; Helsingin Kaupunginteatteri, Suomen Kansallisteatteri, Svenska Teatern, Turun Kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Lilla Teatern, Åbo Svenska Teater, Oulun Teatteri, Rovaniemen Teatteri, Kokkolan Kaupunginteatteri, Kouvolan Teatteri, Jyväskylän kaupunginteatteri, Lappeenrannan kaupunginteatteri sekä Ryhmäteatteri, Teatteri Virus ja Tanssiteatteri Raatikko. Suurin osa vierailuista on ollut näyttäviä, suuritöisiä musikaaleja ja musiikkinäytelmiä, niin ikivihreitä hittejä kuin kantaesityksiäkin. Toivasen viimeisimmät pukusuunnittelutyöt sijoittuvat Helsingin kaupunginteatteriin.

TV-pukusuunnittelu

YLE-TV 1:ssä Irmeli toimi vuosina 1981-2003 sekä freelancerina että määräaikaisena pukusuunnittelijana. MTV:ssä hän toimi määräaikaisena pukusuunnittelijana vuosina 1984-89. TV-pukusuunnittelut ovat sisältäneet elokuvia, viihdeohjelmia, näytelmiä ja tv-sarjoja.

Elokuvapukusuunnittelu

Irmeli Toivanen on suunnittelut puvut elokuviin Kiljusen Herrasväki (1981) Leila Jäntin kanssa, Apinan vuosi (1984) ja Leijat Helsingin Yllä (2001) Elina Larion kanssa.

Oma tuotanto

Perustamassaan Pingviini-tuotannossa Irmeli ohjasi lastennäytelmän Hannu ja Kerttu (1995), joka esitettiin Pieni Suomi -teatterin tiloissa sekä lastennäytelmän Aurinkomaalarit – Tarina väreistä (2008), joka esitettiin Annantalolla Helsingissä.

Työvaatesuunnittelu

Palvelualan työvaatteita Irmeli suunnitteli Laiho Oy:lle ja Liikeliinalle 1980- ja 1990-luvuilla.

Opetustyö

Vuosina 1988-2002 Toivanen toimi myös tuntiopettajana Taideteollisessa korkeakoulussa sekä opetus- ja ohjaustehtävissä alan eri oppilaitoksissa, muun muassa Kymenlaakson Ammattikorkeakoulussa ja Lahden Muotoiluinstituutissa.

Seitsemäs Käsky, Kouvolan Teatteri

Seitsemäs Käsky, Kouvolan Teatteri

Komedia, 1990 – Dario Fo

Ohjaus: Anu Nieminen
Pukusuunnittelu: Irmeli Toivanen
Lavastussuunnittelu: Hämy Salomaa
Valosuunnittelu: Jukka Kyllönen

Vaahteramäen Eemeli, Helsingin Kaupunginteatteri

Vaahteramäen Eemeli, Helsingin Kaupunginteatteri

2001

Ohjaus: Pentti Kotkaniemi
Pukusuunnittelu: Irmeli Toivanen
Lavastussuunnittelu: Oskari Torvinen
Valosuunnittelu: Markku Penttilä

Salaa Rakas, Helsingin Kaupunginteatteri

Salaa Rakas, Helsingin Kaupunginteatteri

Komedia, 2009

Ohjaus: Pentti Kotkaniemi
Pukusuunnittelu: Irmeli Toivanen
Lavastussuunnittelu: Katariina Kirjavainen
Valosuunnittelu: Markku Penttilä