Etusivulle

Jonna Kuittinen

Lavastaja, pukusuunnittelija, teatteri-ilmaisun ohjaaja, Joensuu

Olen juureni syvälle pohjoiskarjalaisiin maisemiin kasvattanut teatterintekijä. Työskentelen esittävän taiteen kentällä laaja-alaisesti, kuitenkin pääosin skenografina.

Koulutukseltani olen teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja näyttämölavastaja (TaM) sekä lisäksi olen suorittanut opintoja lavasterakentamisesta. Minulla on kokemusta niin teatterin visuaalisen puolen suunnittelu- ja toteutustöistä kuin esiintymisestä sekä tuotannollisista töistä.

Vuodesta 2014 lähtien olen työskennellyt vierailevana lavastus- ja pukusuunnittelijana useissa VOS -teattereissa eri puolilla Suomea. Vuosien 2020-2023 aikana olen työskennellyt Savonlinnan teatterin skenografina ja syksyllä 2023 palasin takaisin freelanceriksi. Olen Itä-Suomen alueella toimivan vapaan kentän ryhmän OSK Pohjois-Karjalan kansanteatterin (Pokka) perustajajäsen. Työskentelen lisäksi myös muiden vapaan kentän ryhmien kanssa aktiivisesti.

Sytyn monitaiteisista, rajoja rikkovista ja raikkaasti ajatelluista teoksista, mutta tunnen oloni hyvin kotoisaksi myös perinteisemmän teatterin parissa. Olen käytännönläheinen suunnittelija ja teen töitä sen eteen, että suunnitteluissani visuaalisuuden rinnalla kulkee aina mukana toiminnallisuus. Dramaturgisen oivalluksen ja visuaalisen kerronnan kohtaaminen on se ydin jota tavoittelen töissäni.

Rakastan teatteria ja esittävää taidetta erityisesti sen ilmaisukeinojen moninaisuuden vuoksi. Arvostan näytelmäkirjallisuutta ja nautin näytelmätekstien lukemisesta.Tämän työn hienoimpia hetkiä ovat ne kun pääsee työskentelemään sellaisen tekstin parissa joka ensilukemalta saa kehon kihelmöimään innostuksesta. Esityksen valmistusprosessissa kerta toisensa jälkeen sielu liikahtaa ilosta kun pääsen kokemaan miten eri alojen ammattilaiset luovat yhdessä jotain sellaista mitä ei ole koskaan aiemmin ollut olemassa. On kiitollisuutta herättävää kun saa olla osa näitä prosesseja joiden tuotokset ovat olemassa tarinan jakamista ja ihmisten yhteenkokoontumista varten vain hetken ja sitten ne ovat poissa, mutta silti jäljellä.

Equus, Kuopion kaupunginteatteri

Equus, Kuopion kaupunginteatteri

Ensi-ilta 12.10.2022

Käsikirjoitus: Peter Shaffer
Ohjaus: Milko Lehto
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Jonna Kuittinen
Valosuunnittelu: Lassi Kröger
Äänisuunnittelu: Timo Pönni
Tarpeistonvalmistus: Jukka Horsmanheimo
Läheisyyskoordinaattori: Sara-Maria Heinonen
Liikekonsultaatio: Mikko Makkonen
Kampaaja: Minna Korhonen

Kuvat 1-2: Karri Lämpsä, kuva 3: Sampo Jaakkola

Kuvassa 1: Toni Harjajärvi, Santeri Niskanen, Mikko Paananen ja Lina Patrikainen
Kuvassa 2: Mikko Paananen ja Santeri Niskanen
Kuvassa 3: Toni Harjajärvi ja Santeri Niskanen

Iso paha susi, Joensuun kaupunginteatteri

Iso paha susi, Joensuun kaupunginteatteri

Ensi-ilta: 29.4.2023

Alkuperäisteos: Karja Krohn
Ohjaus: Anna-Maria Klintrup
Lavastussuunnittelu: Jonna Kuittinen
Lavastusassistentti: Sandra Kinnarinen
Pukusuunnittelu: Soile Tarvainen
Valosuunnittelu: Mikko Pajanen
Äänisuunnittelu: Michael Böger
Säveltäjä: Eve Pietarinen
Koreografi: Arvo Jean-Michael Ärlig
Teatterikampaaja-maskeeraaja: Sanna Sahlman
Tarpeistonvalmistus: Tuula Hakulinen

Kuvat: Riikka Hurri

Kuvassa 1: Arvo Jean-Michael Ärlig ja Regina Launivuo
Kuvassa 2: Arvo Jean-Michael Ärlig, Jaakko Tohkanen, Kirsi Kärnä, Anna Ojanne, Markku Maasilta

Maalarikissat, Teatteri Ilmi Ö ja Pohjois-Karjalan kansanteatteri

Maalarikissat, Teatteri Ilmi Ö ja Pohjois-Karjalan kansanteatteri

Ensi-ilta 28.10.2022

Alkuperäisteos: Margaret Wise Brown
Suomennos: Kirsi Kunnas
Ohjaus: Merja Pennanen
Videoprojisointi ja musiikki: Nikolai Tiitinen
Skenografi: Jonna Kuittinen
Koreografi: Lindon Shimizu

Kuvat: Jyri Keronen

Kuvassa 1 ja 2: Sanna Kärkkäinen ja Merja Pennanen

Nimeni on Susanna, Kuopion kaupunginteatteri

Nimeni on Susanna, Kuopion kaupunginteatteri

Ensi-ilta 9.2.2022

Teksti: Rikke Wölck
Ohjaus: Marika Vapaavuori
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Jonna Kuittinen
Valosuunnittelu: Juho Itkonen
Äänisuunnittelu: Timo Pönni
Naamioinnin suunnittelu: Sanna Virkkula
Tarpeistonvalmistus: Jukka Horsmanheimo

Kuvat: Karri Lämpsä

Kuvassa 1: Sari Happonen, Ritva Grönberg, Sari Harju
Kuvassa 2: Riina Björkbacka ja Sari Harju
Kuvassa 3: Riina Björkbacka