Olen helsinkiläinen lavastaja, tila- ja pukusuunnittelija. Olen työskennellyt teatterin, tanssin, kuvataiteen ja elokuvan kentällä vuodesta 2006.
Olen valmistunut Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta Esittävien taiteiden maisteriohjelmasta vuonna 2018 ja pukusuunnittelun kandidaattiohjelmasta 2016.
Töitäni on nähty mm. Suomen Kansallisteatterin, & Espoon teatterin, Q-teatterin, Teatteri Viiruksen, Zodiak – Uuden tanssin keskuksen ja Helsinki Biennaalin ohjelmistoissa. Suomen ulkopuollella näyttämötöitäni on esitetty mm. Norjassa, Saksassa, Ranskassa, Virossa ja Islannissa.
Töilleni on ominaista erilaisten materiaalisten hierarkioiden ja tuntoisuuksien tutkiminen ja ne usein herättävät kysymyksiä vallasta, luonnollisuudesta ja luonnottomasta, sekä tuttuudesta ja tuntemattomasta. Valtaosa töistäni tapahtuu tanssin, teatterin ja esitystaiteen välisyyksissä liikkuvissa teoksissa. Lisäksi teen aika ajoin myös elokuvalavastusta. Viimeisin elokuvalavastukseni on Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt joka voitti mm. vuonna 2022 Sundancen elokuvajuhlien yleisöpalkinnon. Olen jäsenenä WAUHAUS -taidekollektiivissa, joka luo nykyteatteri- ja tanssiteoksia, esitystaidetta, kuvataidetta sekä luentoja ja työpajoja. WAUHAUS on tunnettu kokonaisvaltaisesta audiovisuaalisesta näyttämöestetiikastaan sekä jaetun tekijyyden toimintatavoistaan.
WAUHAUS, & Espoon teatteri, Avanti! – 2023
Käsikirjoitus: Pipsa Lonka
Ohjaus, esitysdramaturgia ja suunnittelu: Laura Haapakangas, Juni Klein, Jani-Matti Salo, Heidi Soidinsalo
Tekstin dramaturgi: E. L. Karhu
Videosuunnittelu: Suunnitteleva työryhmä, Jonatan Sundström
Kuvaaja: Jonatan Sundström
Näyttelijä: Salla Loper
Muusikot: Kamariorkesteri Avanti!
Tukijat: Espoon kaupunki, Koneen Säätiö, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, Uudet Klassikot – Nya klassiker, TINFO
Kuvat: Katri Naukkarinen ja WAUHAUS
WAUHAUS, HAM Helsingin taidemuseo, ANTI-festivaali – 2021
Ohjaus, dramaturgia ja suunnittelu: Laura Haapakangas, Juni Klein, Samuli Laine, Jussi Matikainen ja Jarkko Partanen
Yhteistyössä: Aura Raulo
Esiintyjät: Per Ehrström, Sara Grotenfelt ja Mira Eskelinen
Kuraattori: Kristiina Ljokkoi
Tuottajat: Julia Hovi ja Mira Eskelinen
Tukijat: Koneen Säätiö, Suomen kulttuurirahasto, Helsingin kaupunki, Taiteen
edistämiskeskus, Svenska Kulturfonden, Konstsamfundet, Tre Smeder
Kuvat: Katri Naukkarinen
WAUHAUS, HAM Helsingin taidemuseo
Ohjaus, dramaturgia ja suunnittelu: Laura Haapakangas, Anni Klein, Jussi Matikainen, Jarkko Partanen ja Jonatan Sundström
Säveltäjä: Tomi Pekkola
Ääninäyttelijät: Aksinja Lommi ja Marketta Tikkanen
Kaivinkoneenkuljettajat: Noora Mäkelä ja Janne Ollikainen
Kuraattorit: Kristiina Ljokkoi ja Aleksandra Kiskonen
Tuotanto: HAM Helsingin taidemuseo, WAUHAUS (Julia Hovi)
Tukijat: Koneen Säätiö, Suomen kulttuurirahasto, Helsingin kaupunki, Taiteen
edistämiskeskus, Svenska Kulturfonden
Kuvat: WAUHAUS/Jonatan Sundström
Citizen Jane Productions
Ohjaus: Alli Haapasalo
Rooleissa: Aamu Milonoff, Linnea Leino, Eleonoora Kauhanen
Kuvaaja: Jarmo Kiuru
Pukusuunnittelu: Roosa Marttiini
Maskeeraussuunnittelu: Kaisu Hölttä
Leikkaaja: Samu Heikkilä
Äänisuunnittelu: Anne Tolkkinen
Käsikirjoitus: Ilona Ahti, Daniela Hakulinen
Tuotanto: Citizen Jane Productions
Tuottajat: Leila Lyytikäinen, Elina Pohjola
Tukijat: Finnish Film Foundation, YLE, Nordisk Film
Kuvat: Citizen Jane Productions
2018
Teksti: Pipsa Lonka
Ohjaus: Anni Klein
Näyttämöllä: Maria Ahlroth, Martin Bahne, Iida Kuningas, Oskar Pöysti
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Laura Haapakangas
Äänisuunnittelu: Heidi Soidinsalo
Valo- ja videosuunnittelu: Jani-Matti Salo & Mark Niskanen
Käännös: Sofia Aminoff
Kuvat: Mark Niskanen
Stage-festival 2016
Käsikirjoitus: Johannes Ekholm
Ohjaus: Anni Klein
Äänisuunnittelu: Heidi Soidinsalo feat. Tatu Nenonen
Skenografia: Laura Haapakangas ja Kristian Palmu
Tuottaja: Annina Blom
Näyttämöllä: Edith Holmström, Gogo Idman, Robert Kock, Iida Kuningas, Markus Riuttu
Kuvat: Katri Naukkarinen
Zodiak – Uuden tanssin keskus, Kanuti Gildi SAAL, W A U H A U S
Näyttämöllä: Hanna Ahti, Wilhelm Grotenfelt, Johannes Purovaara
Näyttämön takana: Laura Haapakangas, Anni Klein, Samuli Laine, Jarkko Partanen, Jani-Matti Salo, Heidi Soidinsalo
Kuvat: Samuli Laine ja Katri Naukkarinen
Zodiak – center for new dance, Helsinki festival, RAY /2015
Ohjaus ja Koreografia: Anni Klein & Jarkko Partanen
Valosuunnittelu: Samuli Laine
Äänisuunnittelu: Jussi Matikainen
Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas
Kuvat: Katri Naukkarinen & Touko Hujanen
Tuotanto: Zodiak – center for new dance, Helsinki festival, Wilderness dance/ 2014
Koreografia ja esiintyjät: Eeva Muilu, Masi Tiitta, Anna Mustonen, Satu Herrala
Valo- ja tilasuunnittelu: Heikki Paasonen & Jani-Matti Salo
Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas
Kuva: Timo Wright