Etusivulle

Marie Antikainen

Skenografi, Kuopio, www

Opiskelin lavastus- ja pukusuunnittelua Lontoon Rose Bruford Collegessa ja lavastussuunnittelua Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulussa. Vuodesta 2016 olen työskennellyt skenografina Kuopion Kaupunginteatterissa. Ennen Kuopioon muuttoa tein skenogafin töitä neljä vuotta Joensuun Kaupunginteatterissa. Urani aikana olen toiminut freelancerina mm. Rauman Kaupunginteatterissa sekä vapaan kentän teatteriryhmissä niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa. Lisäksi olen ollut perustamassa kahta teatteriryhmää ja toiminut monialaisesti uusia esitysmuotoja luovissa yhteisötaideprojekteissa. Lähes kaikki teatterintekemisen osa-alueet ovat vuosien varrella tulleet koettua.

Suunnittelijana olen työskennellyt sekä ohjaajavetoisissa että kollektiivisissa työskentelyprosesseissa niin perinteistä kuin nykyteatteriakin edustavissa produktioissa. Suuressa osassa produktioita olen toiminut sekä lavastus- että pukusuunnittelijana. Ajatteluni lähtökohtina suunnittelussa ovat erityisesti esityksen rytmi, liike, valo ja tasapainottelu eri kerrontakeinojen välillä.

Viime vuosien töistäni mainittakoon mm. Kuopion Kaupunginteatterin Tankkien kesä (lavastus- ja pukusuunnittelu 2020), Cabaret (lavastussuunnittelu 2019), Bernarda Alban talo (lavastussuunnittelu 2019) ja Frida (lavastus- ja pukusuunnittelu 2016). Lisää kuvia tekemistäni lavastus- ja pukusuunnittelutöistä löydät osoitteesta www.marieantikainen.com.

Bernarda Alban talo, Kuopion Kaupunginteatteri

Bernarda Alban talo, Kuopion Kaupunginteatteri

Käsikirjoittaja: Federico García Lorca
Ohjaaja: Anne Rautiainen
Koreografi: Kaari Martin
Lavastussuunnittelija: Marie Antikainen
Pukusuunnittelija: Jaana Kurttila
Valosuunnittelija: Juho Itkonen
Videosuunnittelija: Jarmo Jääskeläinen
Äänisuunnittelijat: Teho Majamäki ja Timo Pönni
Musiikillinen äänisuunnittelu ja musiikki esityksessä: Teho Majamäki
Lorcan flamencosäkeiden sovitus: Carmen Linares ja Roni Martin
Lorcan kappaleiden välisoittojen sävellys: Roni Martin
Maskeerauksen suunnittelija: Jaana Kurttila
Maskeerauksen konsultaatio: Kiki Saastamoinen
Valokuvaaja: Sami Tirkkonen

Kuvassa 1: Sari Harju, Virpi Rautsiala, Lotta Vaattovaara, Lina Patrikainen

Kuvassa 2: Johanna Kuuva, Virpi Rautsiala, Ritva Grönberg, Lina Patrikainen, Lotta Vaattovaara, Sari Harju, Teho Majamäki

CABARET, Kuopion Kaupunginteatteri

CABARET, Kuopion Kaupunginteatteri

Käsikirjoittaja: Joe Masteroff
Säveltäjä: John Kander
Sanoittaja: Fred Ebb
Suomentajat: Elstelä, Virtanen
Ohjaaja: Péter Forgács
Koreografi: Gergely Csanád Kováts
Lavastussuunnittelija: Marie Antikainen
Pukusuunnittelija: Taina Natunen
​Musiikillinen johto: Mika Paasivaara
Kapellimestarit: Anna Antikainen, Elina Lehikoinen
Äänisuunnittelija: Kati Koslonen
Valosuunnittelija: Lassi Kröger, Juha Westman
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelija: Sanna Virkkula
Ohjaajan assistentti, tulkki: Ester Solymar
Lavastussuunnittelijan assistentti: Anna Raatikainen
Valokuvaaja: Sami Tirkkonen

Kuvassa 1: Atte Antikainen, Maija Pihlajaoja, Annamari Eerola, Hely Nylund, Johanna Kuuva, Elina Haikka, Leea Lepistö, Annukka Waara, Sari Harju, Jesse-Joonas Kemppainen, Ilkka Pentti, Annukka Blomberg

Kuvassa 2: Ritva Grönberg, Atte Antikainen

Frida, Kuopion Kaupunginteatteri

Frida, Kuopion Kaupunginteatteri

Käsikirjoittaja: Anne Rautiainen
Ohjaaja: Anne Rautiainen
Koreografi: Liisa Ruuskanen
Lavastussuunnittelija: Marie Antikainen
Pukusuunnittelija: Marie Antikainen
Valosuunnittelija: Juha Westman
Äänisuunnittelija: Antti Puumalainen
Videosuunnittelija: Jarmo Jääskeläinen
Kampausten ja maskeerauksen suunnittelija: Sanna Virkkula
Nuken suunnittelu ja toteutus: Janne Siltavuori

Valokuvaaja: Sami Tirkkonen

Kuvassa: Virpi Rautsiala

Kirsikkapuisto, Joensuun Kaupunginteatteri

Kirsikkapuisto, Joensuun Kaupunginteatteri

Käsikirjoittaja: Anton Tšehov
Ohjaaja: Anne Rautiainen
Koreografi: Sanni Sihvola
Lavastussuunnittelija: Marie Antikainen
Pukusuunnittelija: Katri Tuukkanen
Valosuunnittelija: Asko Heiskanen
Äänisuunnittelija: Pepe Kettunen
Videosuunnittelija: Anssi Pennanen
Kampausten ja maskeerauksen suunnittelija: Sanna Sahlman

Valokuvaaja: Stefan de Batselier

Kuvassa: Lassi Uimonen, Minna Maaria Virtanen, Petteri Rantatalo, Anna Ojanne

Orlando, Turun VPK:n talo / Teatteri Vertigo

Orlando, Turun VPK:n talo / Teatteri Vertigo

Dramaturgi: Ishwar Maharaj ja Eeva Salonius Virginia Woolfin romaanin pohjalta
Ohjaaja: Ishwar Maharaj
Koreografi: Maija Reeta Raumanni
Lavastussuunnittelija: Marie Antikainen
Pukusuunnittelija: Marie Antikainen
Valosuunnittelija: Jarkko Forsman
Äänisuunnittelija: Arttu Aarnio
Kampausten ja maskeerauksen suunnittelija: Sarianna Sormunen

Valokuvaaja: Ville-Matias Roisko

Kuvassa: Kati Urho, Hanna Ojala ja Veera Alaverronen

Ronja Ryövärintytär, Kuopio Kaupunginteatteri

Ronja Ryövärintytär, Kuopio Kaupunginteatteri

Dramaturgi: Annina Enckell Astrid Lindgrenin kirjan pohjalta
Suomentaja: Tuovi Paju
Ohjaaja: Miko Jaakkola
Koreografi: Metsälintu Pahkinen
Lavastussuunnittelija: Marie Antikainen
Pukusuunnittelija: Taina Natunen
Valosuunnittelija: Lassi Kröger
Säveltäjä: Mika Paasivaara
Äänisuunnittelija: Kati Koslonen
Videosuunnittelija: Miko Jaakkola ja Jarmo Jääskeläinen
Kampausten ja maskeerauksen suunnittelija: Kaija Ilomäki
Valokuvaaja: Sami Tirkkonen

Kuvassa: Ritva Grönberg, Anna Kuusamo, Eino Heiskanen, Melike Basaranoglu, Camilla Björklund, Elviira Fält, Emma Heinonen, Lotta Lintonen, Iina Pyysing, Sanni Saarilahti

Tankkien kesä, Kuopio Kaupunginteatteri

Tankkien kesä, Kuopio Kaupunginteatteri

Dramaturgi: Katja Krohn ja Milko Lehto Sirpa Kähkösen kirjojen pohjalta
Ohjaaja: Milko Lehto
Lavastussuunnittelija: Marie Antikainen
Pukusuunnittelija: Marie Antikainen
Valosuunnittelija: Lassi Kröger
Äänisuunnittelija: Kati Koslonen
Videosuunnittelija: Jarmo Jääskeläinen
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelijat: Sanna Virkkula ja Niina Muhonen
Valokuvaaja: Petra Tiihonen

Kuvassa 1: Atte Antikainen ja Lotta Vaattovaara

Kuvassa 2: Atte Antikainen, Seppo Pääkkönen, Mikko Paananen, Riina Björkbacka, Seija Pitkänen, Markus Petsalo