Olen Päivi Uusitalo, valmistuin vaatetussuunnittelijaksi Taideteollisesta Korkeakoulusta keväällä 1995.

Tutustuin tanssitaiteeseen kahdeksankymmentä luvun lopulla Raisa Vennamon, Arja Raatikaisen, Alpo Aaltokosken ym. tanssitaiteilijoiden produktioissa. En itse tanssinut, mutta pidin siitä, mitä näin. Pidin tanssiesitysten runollisuudesta. Pidin selkeydestä, minkä tanssijat loivat näyttämölle. Ei sanoja, vain keho puhui, eikä kehon ilmaisua voinut peittää vaatteella. Mutta vaatteita useimmiten esityksessä kuitenkin tarvittiin! Tanssi tarvitsee näyttämölle tyhjää tilaa. Paikka ja aika voidaankin tehdä vaatteilla, valolla, musiikilla ja koreografialla.

Espoon tanssiopistolle tein ensimmäisen keikan vuonna 1998. Tutustuin balettiin, steppiin, jazztanssiin, karakteritanssiin ja lastentanssiin.  Baletin vaatetuksella on tiukat rajat. Steppi ja jazz ovat väljempiä. Jokaisella genrellä on omat juttunsa, jotka vaikuttavat myös esiintymisasuun.

Jäin opistolle tekemään kevät-, joulu- ja kilpailuesityksiä. 

Värillä maalataan tila. Vaatteen muodolla selkeytetään näkymää.

Materiaalivalinnat korostuvat lapsia pukiessa. Esimerkiksi liian raskas vaate peittää herkän ilmaisun, mitä kuitenkin olisi tarkoitus vaatteella tukea.

Pienet lapset esittävät usein vaikkapa eläimiä, kasveja tai satuhahmoja. Tai oikeastaan mitä vain maailmassa on, kuten aurinkoa, tuulta, vettä…tai voisi olla…