Etusivulle

Pasi Räbinä

Pukusuunnittelija, TaM, Oulu, www

Olen valmistunut taiteen maisteriksi lavastustaiteen osastolta Aalto-yliopistosta vuonna 2003 ja sitä ennen Lahden Muotoiluinstituutista pukusuunnittelijaksi vuonna 1987. Pukusuunnittelijan urani on kestänyt jo 35 vuotta ja olen työskennellyt yli 40 ohjaajan kanssa suunnitellen näyttämöpukuja ja joitakin lavastuksia yli sataan produktioon. Toimin Oulun kaupunginteatterin pukusuunnittelijana ja olen vieraillut mm. Kuopion-, Jyväskylän-, Kokkolan – ja Vaasan kaupunginteattereissa.

Mielenkiintoisimpia töitäni ovat olleet mm. Kaboom ja kuvittelun voima, Rakastunut Shakespeare, Valheet ja viettelijät, Kätilö, Elämä ja kuolema, Romeo ja Julia, My Fair Lady ja The Addams Family. Oopperapuvustuksista mm. Fidelio, Neljäntienristeys, Orfeus ja Eurydike, Hoffmannin kertomukset, La Bohème, Naamiohuvit ja Messenius ja Lucia. Olen tehnyt useita pukusuunnitelmia myös nykytanssiteoksiin Oulun Tanssin Keskus Jojolle sekä vapaille tanssiryhmille yhteistyössä mm. koreografien Jorma Uotisen, Pirjo Yli-Maunulan, Alpo Aaltokosken, Petri Kauppisen sekä Jyrki Karttusen kanssa.

Toimin myös itsenäisenä taiteilijana ja olen osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa sekä ulkomailla. Viimeksi oli Art Couture -näyttely Oulun taidemuseossa sekä Galleria Harmajassa Oulussa vuonna 2015. Omamaisema – yksityisnäyttelyni oli esillä Galleria 5:ssä sekä Cheongju Craft Biennalessa Etelä-Koreassa ja Kauneuden paino – näyttely teatterimuseossa Helsingissä vuonna 2008. Olen osallistunut Unelmien kuteita (2016) sekä Backstage (2010) – ryhmänäyttelyihin teatterimuseossa ja ollut mukana myös PQ- Prahan Quadrennial – skenografianäyttelyssä vuonna 2007 ja 2019.

Olen urani aikana johdonmukaisesti kehittänyt erilaisia materiaalinkäsittelytekniikoita ja näin päässyt lähemmäksi kädenjälkeä, jossa kangas itsessään on kiinnostava. Olen toteuttanut Kauneuden paino –kirjan Aalto ARTS Booksin kustantamana yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Kirja esittelee kankaanpainannan, maalauksen ja värjäyksen menetelmillä suunnittelemiani näyttämöpukuja ja kankaita yli 30 vuoden ajalta. Kirja on syntynyt tarpeesta tuoda esille moderneja, tällä hetkellä käytössä olevia työtapoja ja tekniikoita uniikkikankaiden toteuttamisessa. Kirjan tarkoitus on lisätä ja jakaa tietoa kankaanpainannan ja värjäyksen mahdollisuuksista näyttämöpuvun suunnittelussa sekä kehittää näitä tekniikoita ja menetelmiä teatterikäyttöön soveltuviksi.

”Näyttämöpuku on työskentelyssäni tietoisesti rakennettu puku, joka tarkentaa ja kehystää ihmisen identiteetin ja vahvistaa samalla esityksen sisältöä, teoksen aihetta ja kokonaisnäkemystä. Näyttämöpuvulla on mahdollisuus myös harhauttaa katsojaa: mikä katsomosta käsin näyttää todelliselta, onkin jotain muuta. Maalatut, painetut ja värjätyt puvut ovat tuoneet minulle mahdollisuuden tarkastella näyttämöpuvun illuusiota esimerkiksi jonain tiettynä aikakautena, tyylinä ja puvun tunnelmana.

Fidelio, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

Fidelio, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

2020 – Ludvig van Beethoven

Ohjaus: Tuomas Parkkinen
Lavastus: Kalle Nurminen
Pukusuunnittelu: Pasi Räbinä
Valosuunnittelu: Jukka Kyllönen
Kapellimestari: Huba Hollokoi
Kampausten ja maskien suunnittelu: Eija Juutistenaho

Valokuvaaja: Kati Leinonen

Kuva 1. Oopperan loppukohtaus: Kenneth Tarver, Silja Aalto, Kristjan Moisnik, Aki Saarela, Virva Puumala, Petri Lindroos ja oopperan kuoro (Tuiran kamarikuoro).

Kuva 2. Vankien kuorokohtaus, oopperan mieskuoro (Tuiran kamarikuoro).

Rakastunut Shakespeare, Oulun kaupunginteatteri

Rakastunut Shakespeare, Oulun kaupunginteatteri

2019 – Marc Norman, Tom Stoppard & Lee Hall

Ohjaus: Tuomas Parkkinen
Lavastus: Kalle Nurminen
Pukusuunnittelu: Pasi Räbinä
Valosuunnittelu: Jukka Kyllönen
Äänisuunnittelu: Olli Paakkolanvaara
Kampausten ja maskien suunnittelu: Eija Juutistenaho

Valokuvaaja: Jussi Tuokkola

Kuva 1. Heli Haapalainen (Imettäjä), Elina Saarela (Viola de Lesseps), Tuula Väänänen (Elisabet I), AnnaMari Kess (Aatelisnainen), Johanna Seppänen (Aatelisnainen) ja Timo Reinikka (Hovimarsalkka).

Kuva 2. Pukuluonnos: kuningatar Elisabet I (Tuula Väänänen).

Neljäntienristeys, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

Neljäntienristeys, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

2017 – Tapio Tuomela

Libretto: Sami Parkkinen
Ohjaus: Heta Haanperä
Lavastus: Kalle Nurminen
Pukusuunnittelu: Pasi Räbinä
Kapellimestari: Erkki Lasonpalo
Valosuunnittelu: Jukka Kyllönen

Valokuvaaja: Jussi Tuokkola

Kuva 1. (Onni) Gabriel Suovanen (keskellä) ja oopperan kuoro (Oamk).

The Addams Family, Oulun kaupunginteatteri

The Addams Family, Oulun kaupunginteatteri

2015

Musiikki ja sanoitukset: Andrew Lippa
Ohjaus: Pertti Sveholm
Lavastus: Jyrki Seppä
Pukusuunnittelu: Pasi Räbinä
Valosuunnittelu: Jukka Kyllönen
Äänisuunnittelu: Jari Niemi
Koreografia: Jouni Prittinen
Kapellimestari: Merzi Rajala

Valokuvaaja: Kati Leinonen

Kuva 1. Aaveet: tanssijat AnnaMari Kess, Johanna Seppänen, Antti Kyllönen, Roope Sulkala ja Miina-Anniina Heiskanen.

Kuva 2. Goottihenkiset karaktäärit: AnnaMari Kess, Roope Sulkala, Johanna Seppänen, Lotta Vaattovaara, Kari-Pekka Toivonen, Merja Larivaara, Aki Louhela, Anneli Niskanen, Miina-Anniina Heiskanen, Mikael Saari, Antti Kyllönen ja Emilia Nurmela.

Hoffmannin kertomukset, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

Hoffmannin kertomukset, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

2007 – Jacques Offenbach

Ohjaus: Leena Salonen
Koreografia: Jorma Uotinen
Lavastus: Maija Tuorila
Pukusuunnittelu: Pasi Räbinä
Valosuunnittelu: Mika Ryynänen
Kapellimestari: Dmitri Slobodeniouk

Valokuvaaja: Ilpo Okkonen

Kuva 1. Petri Bäckström (Hoffmann), Virpi Räisänen (Muusa) ja oopperan kuoro (Tuiran kamarikuoro).

Orfeus ja Eurydike, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

Orfeus ja Eurydike, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

2008 – Christoph Gluck

Ohjaus: Leena Salonen
Koreografia: Jorma Uotinen
Lavastus: Maija Tuorila
Pukusuunnittelu: Pasi Räbinä
Valosuunnittelu: Jukka Kyllönen
Kapellimestari: Dmitri Slobodeniouk

Valokuvaaja: Kati Leinonen

Kuva 1. Manalan kuorokohtaus (Tuiran kamarikuoro).

Naamiohuvit, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

Naamiohuvit, Oulun Ooppera / Oulun kaupunginteatteri

2004 – Giuseppe Verdi

Ohjaus: Leena Salonen
Koreografia: Jorma Uotinen
Lavastus: Olli Mäntylä
Pukusuunnittelu: Pasi Räbinä
Valosuunnittelu: Aarne Turunen
Kapellimestari: Arvo Volmer

Valokuvaaja: Kai Tirkkonen

Kuva 1. Ulrika-noita (Sari Nordqvist)

Kauneuden paino - The Print of Beauty - kirja

Kauneuden paino - The Print of Beauty - kirja