Etusivulle

Teppo Järvinen

Lavastaja, Kaarina, www, sähköposti

Teppo Järvinen (s 1967) on valmistunut taiteiden maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun lavastustaiteen laitokselta (1997) sekä arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta (1999). Hän on lavastanut yli 70 näyttämöteosta – mm useita kotimaisia kantaesityksiä, klassikoita, musikaaleja ja oopperoita näyttämöille ympäri Suomea – sekä suunnitellut satakunta lavastusta televisioon. Vuodesta 2011 alkaen Järvinen on ollut Tampereen Työväen Teatterin (TTT) vakituinen lavastaja. Järvinen on myös suunnitellut julkaisujen ja kirjojen taittoja, teatterigrafiikkaa sekä näyttelyarkkitehtuuria.

Vuoden 2019 produktiot Tampereen Työväen Teatterille ovat 24. tammikuuta ensi-iltaan tuleva William Shakespearen Myrsky (ohjaus Tiina Puumalainen) sekä syksylle tekeillä olevat musikaali Poikabändi (ohjaus Riku Suokas) ja draamaklassikko joka julkaistaan helmikuussa (ohjaus Tiina Puumalainen).

Teppo Järvinen on naimisissa ohjaaja Tiina Puumalaisen kanssa. Työparina heillä on yhteinen mielenkiinto visuaalisen teatterin tavoista toteuttaa teoksia.

Viimeaikaisia näyttämötöitä:

  • Jennifer Haley: The Nether. TTT 2018, ohjaus Tiina Puumalainen
  • Juha Jokela: Esitystalous 3 – Radio. Espoon Kaupunginteatteri 2018, ohjaus Juha Jokela
  • Veikko Nuutinen: Pasi Was Here. TTT 2018, ohjaus Milko Lehto
  • Andrew Lloyd Webber, Charles Hart & Richard Stilgoe: The Phantom of the Opera. Göteborgsoperan 2017 & Suomen kansallisooppera 2015, ohjaus Tiina Puumalainen
  • Karl Müller-Berghaus: Die Kalewainen in Pochjola. Turun Musiikkijuhlat & Turun Filharmoninen Orkesteri, Logomo 2017, ohjaus Tiina Puumalainen
  • Joe Masteroff, Fred Ebb & John Kander: Cabaret. TTT 2016, ohjaus Tiina Puumalainen
  • Juha Jokela: Sumu. Suomen Kansallisteatteri 2016, ohjaus Juha Jokela

Viimeaikaisia televisiolavastuksia:

  • Gaala. Nelonen 2018, tuotanto Rabbit Films Oy
  • Villi kortti. YLE2 2015 & 2017, tuotanto Yellow Films Oy
  • Harkimot. MTV3 2017, tuotanto Rabbit Films Oy
  • Stadi VS Lande. MTV3 2017, tuotanto Rabbit Films Oy
  • Olipa Kerran Elämä. MTV3 2016-17, tuotanto Rabbit Films Oy
  • Kokkisota. MTV3 2016-17, tuotanto Shine Finland Oy
  • Uutisvuoto. YLE1 2015 & 2019, tuotanto Banijay Finland Oy
  • Kingi. MTV3 2015, tuotanto Rabbit Films Oy

Cabaret, Tampereen Työväen Teatteri

Cabaret, Tampereen Työväen Teatteri

2016 – Joe Masteroff, Fred Ebb & John Kander

Ohjaus: Tiina Puumalainen
Kapellimestari: Pekka Siistonen
Koreografia: Osku Heiskanen
Lavastus- ja pukusuunnitelu: Teppo Järvinen
Valosuunnitelu: Juha Haapasalo
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Emmi Puukka & Tiina Ryynänen
Äänisuunnittelu: Kalle Nytorp

Rooleissa: Antti Lang, Juha-Matti Koskela, Emmi Kaislakari, Jaana Oravisto, Auvo Vihro, Heidi Kiviharju, Tuukka Huttunen.

Kuva: ©Teppo Järvinen

Ensemble: Sami Hult, Lotta Kaarla, Emmi Kallioniemi, Jasper Leppänen, Susanne Papinsaari, Petra Porspakka, Anna Pukkila, Konsta Reuter, Miika Riekkinen, Aleksi Seppänen, Inna Tähkänen, Laila Walldén, Miikka Wallin, Tiina Valonen, Jukka Wennström, Osku Ärilä.

The Nether, Tampereen Työväen Teatteri

The Nether, Tampereen Työväen Teatteri

2018 – Jennifer Haley

Ohjaus: Tiina Puumalainen
Lavastus: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Paula Varis
Valo- ja videosuunnittelu: Eero Auvinen
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Pia Kähkönen
Äänisuunnittelu: Niklas Vainio

Rooleissa: Jari Ahola, Sonja Halla-aho, Pentti Helin, Juha-Matti Koskela, Suvi-Sini Peltola.

Kuva: ©Teppo Järvinen

Die Kalewainen in Pochjola

Die Kalewainen in Pochjola

Turun Musiikkijuhlat & Turun Filharmoninen Orkesteri, Logomo 28.2.2017

Ohjaus: Tiina Puumalainen
Kapellimestari: Leif Segerstam
Lavastaja: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Minna Pilvinen

Rooleissa: Johanna Rusanen-Kartano, Kaisa Ranta, Christian Juslin, Tommi Hakala, Anna Danik, Petri Lindroos, Petter Andersson.

Turun Filharmoninen Orkesteri & Chorus Cathedralis Aboensis.

Kuva: ©Teppo Järvinen

Carmen, Tampereen Työväen Teatteri

Carmen, Tampereen Työväen Teatteri

2013 – Prosper Mérimée, Tiina Puumalainen & Georges Bizet

Sovitus ja ohjaus: Tiina Puumalainen
Lavastus: Teppo Järvinen
Äänisuunnittelu, sovitus ja osittainen sävellys: Jarkko Tuohimaa
Pukusuunnittelu: Tellervo Helminen
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Koreografia: Osku Heiskanen
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Pepina Granholm

Rooleissa: Laura Alajääski, Emmi Kaislakari, Janne Kallioniemi, Petra Karjalainen, Juha-Matti Koskela, Soili Markkanen, Samuli Muje, Jaana Oravisto, Matti Pussinen-Eloranta, Miia Selin, Auvo Vihro, Eriikka Väliahde.

Ensemble: Iiro Heikkilä, Laura Kontoniemi, Tiina Lampinen, Pasi Nousiainen, Susanne Papinsaari, Katerina Repponen, Miika Riekkinen, Kalle Suominen, Jukka Wennström.

Kuva: ©Teppo Järvinen

The Phantom of the Opera, Göteborgsoperan

The Phantom of the Opera, Göteborgsoperan

2017 – Andrew Lloyd Webber, Charles Hart & Richard Stilgoe

Ohjaus: Tiina Puumalainen
Lavastus: Teppo Järvinen
Musiikinjohto: Nick Davies
Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Koreografia: Osku Heiskanen
Äänisuunnittelu: Andreas ”Stanley” Lönnquist & Sakari Kiiski
Valokuva: Mats Bäcker

Rooleissa: Fred Johanson / Joa Helgesson, Sofie Asplund / Frida Engström / Hanna-Liina Võsa, John Martin Bengtsson / Tobias Ahlsell, David Lundqvist, Anders Wängdahl, Karolina Andersson / Hanna-Leena Haapamäki / Mia Karlsson, Iwar Bergkwist / Dardan Bakraqi, Erika Sax, Micaela Sjöstedt, Lars Hjertner, Marco Stella, Lana Zuzić, Peter Loguin, Henrik Andersson, Marcus Liljedahl, Mio Netzler-Liljedahl, Anna-Karin Simlund, Kitty Andersson.

Ensemble: Andrea Jayakrishna, Sara Wikström, Ida Rolstad, Rebecka Carlsson, Shannon Taylor, Mali Langvatn Saether, Robert Sillberg, Arvid Assarsson, Christian Jensen, Gustaf Jönsson, Anna-Karin Simlund, Mikael Simlund.

GöteborgsOperans Kör
GöteborgsOperans Orkester

Kuva: ©Mats Bäcker

Puhdistus, Suomen Kansallisooppera

Puhdistus, Suomen Kansallisooppera

2012 – Jüri Reinvere

Ohjaus: Tiina Puumalainen
Kapellimestari: Paul Mägi
Lavastus: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu: Timo Alhanen
Koreografia: Osku Heiskanen

Rooleissa: Jyrki Anttila / Juha Riihimäki, Uni Erkkilä, Hannu Forsberg, Arto Hosio / Jaakko Kortekangas, Melis Jaatinen / Niina Keitel, Helena Juntunen / Tove Åman, Tuoman Katajala / Andres Köster, Petri Pussila, Marko Puustinen, Hanna Rantala, Johanna Rusanen-Kartano / Heli Veskus, Koit Soasepp

Suomen Kansallisoopperan Kuoro ja Orkesteri

Kuva: ©Teppo Järvinen

Chicago, Tampereen Työväen Teatteri

Chicago, Tampereen Työväen Teatteri

2010 – Bob Fosse, John Kander & Fred Ebb

Ohjaus: Tiina Puumalainen
Kapellimestari, musiikin sovitus: Pekka Siistonen
Koreografia: Osku Heiskanen
Lavastus: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu: Timo Alhanen
Äänisuunnittelu: Kalle Nytorp
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Marjaana Mutanen & Emmi Puukka

Rooleissa: Jari Ahola / Mikko Nousiainen / Mikko Rantaniva, Petra Ahola / Eriikka Väliahde, Kaisa Hela / Mervi Takatalo, Pentti Helin / Samuli Muje, Sami Hintsanen / Puntti Valtonen, Petra Karjalainen / Sari Siikander, Jari Leppänen, Jaana Oravisto / Satu Silvo.

Ensemble: Antti Kankainen, Turo Koponen, Emmi Kallioniemi, Antti Nieminen, Jyri Numminen, Nina Rainio, Jani Rasimus, Miika Riekkinen, Laura Saanakorpi, Suvi Salospohja, Sonja Sorvola, Laura Virtala.

Kuva: ©Teppo Järvinen

Evita, Tampereen Työväen Teatteri

Evita, Tampereen Työväen Teatteri

2014 – Andrew Lloyd Webber & Tim Rice

Ohjaus: Tiina Puumalainen
Kapellimestari, musiikin sovitus: Pekka Siistonen
Lavastus: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen
Koreografia: Osku Heiskanen
Valosuunnittelu: Timo Alhanen
Äänisuunnittelu: Kalle Nytorp
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Pepina Granholm & Tiina Ryynänen

Rooleissa: Jari Ahola / Juha-Matti Koskela, Laura Alajääski / Maija Rissanen, Lari Halme / Vesa Kietäväinen, Mika Honkanen / Ilkka Koivula, Emmi Kaislakari / Heidi Seppälä.

Ensemble: Anu Castrén, Suvi Eloranta, Elina Jakowleva, Anssi Jernfors, Riku Koskinen, Anniina Kumpuniemi, Santtu Otsamo, Susanne Papinsaari, Miika Riekkinen, Samuli Roininen, Mari Rosendahl.

Kuoro: Olli Harala (kuoromestari), Meriika Ahlqvist, Niina Alitalo, Soila Anttonen, Marjo Eriksson, Matleena Junttanen, Elina Kivekäs, Nelli Nyman, Hanna Palomäki, Heidi Seppälä, Erika Vikman, Jukka Alander, Juha Juuti, Keijo Kuivanen, Mika Lepistö, Jasper Leppänen, Jari Pekkinen, Marko Tuupainen.

Kuva: ©Teppo Järvinen

Kontalon tango, Tampereen Työväen Teatteri

Kontalon tango, Tampereen Työväen Teatteri

2015 – Arturo Peréz-Reverte

Sovitus ja ohjaus: Tiina Puumalainen
Koreografia: Osku Heiskanen, Sirpa Suutari-Jääskö & Jukka Haapalainen
Lavastus: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu: Juha Haapasalo
Äänisuunnittelu: Jarkko Tuohimaa
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Pepina Granholm

Rooleissa: Jari Ahola, Mika Honkanen, Juha-Matti Koskela, Nicke Lignell, Soili Markkanen, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Jaana Oravisto, Matti Pussinen-Eloranta, Auvo Vihro, Eriikka Väliahde.

Ensemble: Anniina Kumpuniemi, Elina Jakolewa, Mari Rosendahl, Suvi Eloranta, Susanne Papinsaari, Jukka Wennström, Anssi Jernfors, Santtu Otsamo, Miika Riekkinen, Samuli Roininen.

Avustajat: Pekko Kylliäinen / Hugo Niemenpää, Jukka Alander, Outi Korpisaari, Mika Lepistö.

Kuva: ©Teppo Järvinen

The Addams Family, Tampereen Työväen Teatteri

The Addams Family, Tampereen Työväen Teatteri

2013 – Marshall Brickman, Rick Elise, Andrew Lippa

Ohjaus: Tiina Puumalainen
Kapellimestari ja sovitus: Pekka Siistonen
Koreografia: Osku Heiskanen
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Teppo Järvinen
Valosuunnittelu: Juha Haapasalo
Kampaus- ja maskisuunnittelu: Pepina Granholm
Äänisuunnittelu: Kalle Nytorp
Lavastemaalaukset: Heli Luukkanen

Rooleissa: Laura Alajääski, Sami Eerola, Minna Hokkanen, Juha-Matti Koskela, Samuli Muje, Jukka Nylund, Matti Pussinen-Eloranta, Puntti Valtonen, Eriikka Väliahde

Ensemble: Joel Alalantela, Emmi Kallioniemi, Laura Kontoniemi, Jukka Wennström

Kuva: ©Teppo Järvinen