Olen opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa vaatetussuunnittelijaksi, mutta sattumien kautta päädyin pukusuunnittelijaksi televisioon. Nyt jälkikäteen katsottuna se oli onni, sillä tämä ammatti on todella moniulotteinen ja aina uutta opettava.
Urani alkoi vuonna 1991 TV 1:sellä ja sen jälkeen työskentelin freelancerina aina vuoteen 2014 asti, jolloin minut vakinaistettiin Yleen. Freelancerina puvustin tv-töitten lisäksi elokuvia ja satoja tv-mainoksia.
Pukusuunnittelijan työ Ylessä on laaja-alaista. Työhöni kuuluu toimittajien stailauksia, historiallisista draamoja, euroviisuesiintyjien puvustuksia, lasten ohjelmia, mainoksia, ihan kaikenlaisia ohjelmia mitä ikinä Ylellä tuotetaankaan. Tämä on ammattina suola, ihana asia. Aina tulee uutta eteen ja on sukellettava tuntemattomille vesille. On etsittävä uutta tietoa ja ehkä keksittävä joku uusi tapa tehdä asioita.
Isossa tuotantoyhtiössä työt eivät usein tule lineaarisesti,vaan teemme melkein aina useita eri produktioita samanaikaisesti, tämä vaatii paineen sietokykyä ja taitoa organisoida työt järkevästi.
Töiden erilaisuus, keksimisen riemu, toisaalta tiivis työyhteisö ja toisaalta vaihtuvat työryhmät, vapaus rakentaa oma työpäivä mielensä mukaan ovat ihanan työni kulmakiviä. Olen unelma-ammatissa.
Nuorten fantasia/realitysarja, joka tapahtuu 1400-luvulla, 2015
Ohjaaja: AJ Annila
Tuottaja: Riikka Takila
Kuvaus: Mika Tertsunen
Lavastus: Paula Salonen
Pukusuunnittelu: Elina Lario
Juliste: Sami Liljeblad, Jyrki Valkama
Valokuvat: Pirjo Valkeapää-Enbuske
Ohjaaja: Juha-Matti Valtonen
Showtuottaja: Elias Koskimies
Kuvaaja: Jari Väisänen
Lavastus: Sanna-Mari Pirkola
Pukusuunnittelu: Elina Lario
Kuvat: Yle kuvapalvelu, Miikka Varila
Norma John ( Leena Tirronen, Lasse Piirainen )
Kuva: Eurovision.tv/Andres Putting
2015
Ohjaaja: Antti Leino
Kuvaaja: Petteri Lappalainen
Tuottaja: Sirpa Bertling
Lavastus: Lea Sipilä
Pukusuunnittelu: Elia Lario
10-osainen komediasarja, jonka pääosissa olivat Minna Kivelä, Maria Sid, Annu Valonen, Lotta Lindroos, Kaisa Hela, Lari Halme ja Jarkko Tiainen
Kuvat: Yle kuvapalvelu
2014
Ohjaaja: Lauri Nurkse
Kuvaaja: Mika Tertsunen
Tuottaja: Pekka Ruohoranta
Lavastus: Lea Sipilä
Pukusuunnittelu: Elina Lario
6-osainen draamasarja, jonka pääosissa oli Krista Kosonen, Mikko Nousiainen,
Mikko Leppilampi.
Kuvat: Ylen kuvapalvelu
2009
Ohjaaja: Lauri Nurkse
Kuvaajat: Mika Orasmaa, Sari Aaltonen
Lavastus: Risto Karhula, Minna Santakari
Pukusuunnittelu: Elina Lario, Satu-Marja Nygren
12-osainen draamakomediasarja, joka kertoi Yleisradion uutistoimituksesta vuosilta 1968-1979. Pääosissa Krista Kosonen, Eero Ritala, Samuli Vauramo, Juho Milonoff, Noora Peltokukka, Svante Martin.
Kuvat: Ylen kuvapalvelu