Etusivulle

Katri Rentto

Lavastaja ja pukusuunnittelija, Hyvinkää

Katri Rentto (s.1967)on opiskellut Lontoossa Wimbledon School of Art’ssa lukuvuonna 1988-89 ja Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1989-98. Katri Rentto on ollut Kansallisteatterin vakituinen lavastaja ja pukusuunnittelija vuodesta 1998 lähtien ja hän on tehnyt taloon kaiken kaikkiaan 65 lavastusta ja parikymmentä puvustusta.

Tähän näyttelyyn valitut kymmenen teosta edustavat eri aikakausia, tyylilajeja ja kansallisuuksia. Mukana on niin draamakirjallisuuden klassikkoja kuin uusien kotimaisten tekstien kantaesityksiäkin kaikilta Kansallisteatterin neljältä näyttämöltä.

13 uponnutta vuotta, Suomen Kansallisteatteri

13 uponnutta vuotta, Suomen Kansallisteatteri

2012

Kirjailija/Käsikirjoittaja: Salminen Paula
Dramaturgi: Karhu E.L.
Dramaturgi: Leino Minna
Säveltäjä/musiikki: Salmenkallio Sanna
Ohjaaja: Taskinen Salla
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Koiso-Kanttila Karoliina
Valosuunnittelija: Sandström Aslak
Äänisuunnittelija: Peltola Jani
Naamioinnin suunnittelu: Sgureva Laura

Rooli: Ursula Koskinen Halkola Kristiina
Rooli: Helena Koskinen Halttu Kristiina
Rooli: Timppa Karvinen Jani
Rooli: Eeli Pitkänen Heikki
Rooli: Eeva Koskinen Salo Marja
Rooli: Kanavavahti / Eki Koistinen Tuominen Timo

Valokuvaus: Tuomo Manninen

Äitikortti, Suomen Kansallisteatteri

Äitikortti, Suomen Kansallisteatteri

2015

Kirjailija/Käsikirjoittaja: Silfverberg Anu
Dramaturgi: Horila Olka
Ohjaaja: Horila Olka
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Rentto Katri
Valosuunnittelija: Virtanen Ville
Äänisuunnittelija: Kärkkäinen Jussi
Naamioinnin suunnittelu: Kettunen Jari
Laulujen sovitus Kivinen Aarni

Rooli: Jouni Kivinen Aarni
Rooli: Marja Lehtonen Mari
Rooli: Janne Manninen Petri
Rooli: Jarkko Mäkinen Joel
Rooli: Maarit Nenonen Meri
Rooli: Marjut Poijärvi Annika
Rooli: Marjut Salminen Kreeta

Galilein elämä, Suomen Kansallisteatteri

Galilein elämä, Suomen Kansallisteatteri

2010

Kirjailija/Käsikirjoittaja: Brecht Bertolt
Dramaturgi: Kuhla Holger
Ohjaaja: Lahti Katariina
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Suominen Sari
Valosuunnittelija: Yli-Suutala Mauno
Äänisuunnittelija: Tuisku Juha
Kääntäjä: Ryömä Liisa
Projisoinnit: Valorinta Jenni

Rooli: Rouva Sarti Haapkylä Minna
Rooli: Andrea Holma Antti
Rooli: Matemaatikko / Munkki / Vakooja Ikonen Olli
Rooli: Ludovico Karvinen Jani
Rooli: Pieni munkki Kiiliäinen Tuomas
Rooli: Bellarmini / Mucius / Vanni Liski Petri
Rooli: Galileo Galilei Maalismaa Markku
Rooli: Sagredo Muje Juha
Rooli: Inkvisiittori / Filosofi / Prelaatti Mäkelä Juha
Rooli: Kuraattori / Barberiini / Paavi Reinikainen Janne
Rooli: Virginia Sinisalo Emilia

Valokuvaus: Robert Seger

Godota odottaessa, Suomen Kansallisteatteri

Godota odottaessa, Suomen Kansallisteatteri

2011

Kirjailija/Käsikirjoittaja: Beckett Samuel
Ohjaaja: Hällström,af Arto
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Sinkkonen Anna
Valosuunnittelija: Sandström Aslak
Kääntäjä: Hällström,af Arto
Naamioinnin suunnittelu: Nylund Heikki

Rooli: Estragon Aho Eero
Rooli: Pozzo Björkman Hannu-Pekka
Rooli: Poika Brotherus Amos
Rooli: Poika Majander Elias
Rooli: Lucky Reinikainen Janne
Rooli: Vladimir Salminen Esko

Valokuvaus: Stefan Bremer

Julia & Romeo, Suomen Kansallisteatteri

Julia & Romeo, Suomen Kansallisteatteri

2018 – William Shakespeare

Säveltäjä/musiikki: Laine Mila
Koreografi: Iduozee Ima
Ohjaaja: Nikkilä Jussi
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Siekkinen Saija
Valosuunnittelija: Pietiäinen Pietu
Äänisuunnittelija: Lehtonen Viljami
Naamioinnin suunnittelu: Kuntsi Petra
Kääntäjä: Mikkola Marja-Leena
Taistelukoreografia: Iduozee Ima
Muusikot: Kaufmann Aleksi, Laine Mila
Taistelukoreografia: Salminen Kristo
Sovitus ja esitysdramaturgia: Viitala Anna

Rooli: Tybalt / vahti Hyökyvaara Jarno
Rooli: ruhtinas Ikonen Olli
Rooli: rouva Capulet Kaitue Katariina
Rooli: Julia Karhu Satu Tuuli
Rooli: Paris / Samson / Peter Känkänen Eetu
Rooli: Mercutio / vahti Lopperi Miro
Rooli: imettäjä Palo Sanna-Kaisa
Rooli: Montague / veli John / Gregorius Pitkänen Heikki
Rooli: Romeo Riipinen Olli
Rooli: isä Laurence Salminen Kristo
Rooli: Benvolio Salminen Sonja
Rooli: Capulet Varis Juha

Valokuvaus: Tuomo Manninen

Kangastus 38, Suomen Kansallisteatteri

Kangastus 38, Suomen Kansallisteatteri

2017

Kirjailija/käsikirjoittaja: Westö Kjell
Dramaturgi: yhteistyössä Mikaela Hasánin kanssa Baran Michael
Ohjaaja: Hasán Mikaela
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Sinkkonen Anna
Valosuunnittelija: Toikka Ville
Äänisuunnittelija: Mattila Esa J.
Kääntäjä: Ryömä Liisa
Naamioinnin suunnittelu: Sgureva Laura
Tunnusmusiikki: Fagerudd Markus
Videosuunnittelija: Lehtonen Paula

Rooli: Milja-neiti Dadu Noora
Rooli: Matilda Holmström Edith
Rooli: Leopold Grönroos, liikemies Liski Petri
Rooli: Lorens Arelius, lääkäri Long Esa-Matti
Rooli: ääni radiossa Mattila Tuomas
Rooli: rouva Wiik Orblin Cécile
Rooli: Robert Lindemark, psykiatri, ylilääkäri Pääkkönen Antti
Rooli: Joachim Jary, runoilija, näyttelijä ja juutalainen Salminen Kristo
Rooli: Claes Thune, asianajaja Tuominen Timo

Valokuvaus: Mitro Härkönen

Sidotut, Suomen Kansallisteatteri

Sidotut, Suomen Kansallisteatteri

1998

Kirjailija/Käsikirjoittaja: Glover Sue
Säveltäjä/musiikki: Paroni Paakkunainen
Ohjaaja: Petäjäniemi Kirsti
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Ahonen Riina
Valosuunnittelija: Tarkiainen Petri
Äänisuunnittelija: Ketonen Pasi
Naamioinnin suunnittelu: myös kampaukset Kyöstiö Jaana
Kääntäjä: Parkkinen Sami
Näyttämöliikunta Komi Soila

Rooli: Liza Joutsijoki Katja
Rooli: Jenny Kuusiluoma Maria
Rooli: Tottie Määttä Pirjo
Rooli: Maggie Panula Terhi
Rooli: Tottie Puumalainen Sari
Rooli: Sara Sella Seela
Rooli: Ellen Siimes Paula
Rooli: Liza Vuorela (os. Sirviö) Mia

Valokuvaus Leena Klemelä

Paperiankkuri, Suomen Kansallisteatteri

Paperiankkuri, Suomen Kansallisteatteri

2011

Kirjailija/Käsikirjoittaja: Brotherus Hanna ja työryhmä
Dramaturgi: Helminen Taija
Säveltäjä/musiikki: Salmenkallio Sanna
Koreografi: Brotherus Hanna
Ohjaaja: Brotherus Hanna
Valosuunnittelija: Markkola Kare
Äänisuunnittelija: Salmenkallio Sanna
Naamioinnin suunnittelu: Saukkonen Riikka

Esiintyjät: Bilajac Edina, Hyvärinen Nina, Järvinen Jali, Kailokari Jari, Kokkonen Aki,  Kotsopoulos Alexandros, Lampela Toni, Lehtonen Jussi, Mahamud Naimo, Modaber Tabanrouz, Perkoila Mikko, Pietikäinen Liisa, Rahmani Matthew, Rentto Katri, Rissanen Ruben, Tikkala Tuomas, Toijanniemi Jaakko-Juhana

Valokuvaus: Nico Backström

Paha äitipuoli, Suomen Kansallisteatteri

Paha äitipuoli, Suomen Kansallisteatteri

2016

Kirjailija/Käsikirjoittaja: Meinander Marina
Kirjailija/Käsikirjoittaja: Porkka Kirsi
Säveltäjä/musiikki: Talvitie Riikka
Ohjaaja: Meinander Marina
Ohjaaja: Porkka Kirsi
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Rentto Katri
Valosuunnittelija: Sandström Aslak
Äänisuunnittelija: Noroila Mikki
Videosuunnittelija: Hyttinen Pyry

Rooli: Helena, Roosan velipuolen äiti (video) Abrahmasson Harriet
Rooli: Anu, Helenan puoliso (video) Kuosmanen Kirsti
Rooli: Agneta, Otson ex-vaimo Lonka Pirjo
Rooli: Rosa, Otson tytär Noroila Fanni
Rooli: poika, Roosan entinen bonusveli (video) Noroila Mikki
Rooli: Esa, Roosan isä (video) Nousiainen Harri
Rooli: Mirjami, tuore leski Pacius Karin
Rooli: Veeti, Roosan velipuoli (video) Porkka Olli
Rooli: Sari Puumalainen Sari
Rooli: Roosa, Sarin tytär Räsänen Janna
Rooli: Otso Varis Juha

Valokuvaus Tuomo Manninen

Musta purje, valkea purje, Suomen Kansallisteatteri

Musta purje, valkea purje, Suomen Kansallisteatteri

2011

Kirjailija/Käsikirjoittaja: Cixous Hélène
Ohjaaja: Malmivaara Juha
Lavastaja: Rentto Katri
Pukusuunnittelija: Liiri-Majava Pirjo
Valosuunnittelija: Niskanen Ilkka
Äänisuunnittelija: Peltola Jani
Kääntäjä: Enckell Johanna
Naamioinnin suunnittelu: Niemi Mila
Kääntäjä: Parkkinen Seppo

Rooli: Lidia K. Tsukovskaja Kaitue Katariina
Rooli: Pauline Pacius Karin
Rooli: Anna Ahmatova Panula Terhi
Rooli: Nadezda Mandelstam Puumalainen Sari
Rooli: Nina Radlova / ’Babushka’ Pöysti Leena

Valokuvaus: Robert Seger