Olen lavastussuunnittelija. Suunnittelijana olen tehnyt kaikkea mahdollista epookista nykyaikaan ja lastenelokuvista rikossarjoihin. Kerran laskin, että olen suunnitellut ainakin 10 erilaista poliisiasemaa.
Olen tehnyt töitä useiden eri ohjaajien kanssa monissa erissä tuotantoyhtiöissä. Olen tottunut työskentelemään eri puolilla Suomea sekä ulkomailla eri kokoisten ja erilaisten ryhmäkokoonpanojen kanssa.
Liikkuvan kuvan töitteni lisäksi teen sisustusarkkitehtuuria, huvipuistosuunnittelua ja näyttelysuunnittelua.
Rakastan työtäni ja visuaalista suunnittelua.
2023
Ohjaus: Aleksi Delikouras
Kuvaus: Joonas Pulkkanen
Pukusuunnittelu: Monika Vebraite
Epookki ajanjakso vuodet 1967–1974
Elokuva elokuvan tekemisestä ja tuottaja Spede Pasasesta
2022
Ohjaus: Hanna Bergholm
Kuvaus: Jarkko T. Laine
Pukusuunnittelu: Ulrika Sjölin
Kauhuelokuva, joka kertoo tytöstä, joka hautoo metsästä löytämäänsä munaa. Eräänä päivänä muna kuoriutuu.
2019–2023
Ohjaus: Mika Ronkainen
Kuvaus: Jani Kumpulainen
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila ja Anu Pirilä
Rikosdraamasarja, joka sijoittuu Pohjois – Suomeen kuntaan, jossa on voimakas vanhoillislestadiolainen yhteisö. Sarja on trilogia. Ensimmäinen kausi tapahtuu vuonna 2018. Toiinen kausi kertoo vuodessa 1999 ja kolmas kausi sijoittuu vuoteen 2023.
2013
Ohjaus: Taavi Vartia
Kuvaus: Jyri Hakala
Pukusuunnittelu: Anna Vilppunen
Koko perheen musiikki- ja seikkailuelokuva.
Satu löytölapsi Juurakosta , joka lähtee etsimään alkuperäänsä, taistelusta pahaa sirkus tirehtööriä vastaan ja ystävyydestä