Etusivulle

Saana Volanen

Lavastaja ja valosuunnittelija, Helsinki, www

Olen lavastaja sekä valosuunnittelija ja toimin laajalti esittävien taiteiden sekä valotaiteen parissa. Olen valmistunut esittävien taiteiden lavastuksen kandidaatiksi Aalto-yliopistosta ja viimeistelen tällä hetkellä valosuunnittelun maisteriopintoja Taideyliopistossa.

Toimin eri konteksteissa esitystaiteen, tanssin ja teatterin parissa. Lisäksi minulla on kokemusta tapahtumasuunnittelusta ja museovalaistuksesta. Olen työskennellyt lavastajan ja valosuunnittelijan rooleissa muun muassa Suomen Kansallisteatterissa, MadHouse Helsingissä, Tehdasteatterilla sekä Tanssiteatteri Hurjaruuthissa.

Työstäessäni esitystä ajattelen itseäni ennen kaikkea työryhmän jäsenenä ja esityksen tekijänä, jonka tulokulma prosessiin on lavastus, valo tai molemmat. Olen kiintynyt sanoihin kuten maisema, tila-sensitiivisyys ja immersio.

Metafloora Under Construction — Treat me like an object (of ceremony)

Metafloora Under Construction — Treat me like an object (of ceremony)

2022 – Oksasenkatu 11 -galleria, Helsinki

Koronan takia esitys ei koskaan saanut ensi-iltaa emmekä päässeet esittämään sitä.

Työryhmä:
Martta Jylhä, Mimi Kantola, Minna Lund, Saana Volanen
Outside eye Ella Snellman

Valokuvat: Aino Kontinen

Ikuinen paluu

Ikuinen paluu

Ensi-ilta 05.04.2019
Teatterikorkeakoulu, Taideyliopisto

Ohjaus: Anni Ihlberg
Käsikirjoitus: Liila Jokelin
Lavastus ja valosuunnittelu: Saana Volanen
Pukusuunnittelu: Katri Nikkola
Äänisuunnittelu: Riku-Pekka Kellokoski
Näyttelijät: Lumi Aunio, Miko Jaakkola, Hilma Kotkaniemi, Minea Lång, Aurora Manninen, Niklas Rautén

Valokuvat: Saana Volanen

Runko

Runko

Ensi-ilta ti 8.10.2019
Teatterikorkeakoulu, Taideyliopisto

Ohjaus: Veera Kopsala
Lavastus: Saana Volanen
Äänisuunnittelu: Riku-Pekka Kellokoski
Valosuunnittelu: Topias Toppinen
Esiintyjät: Milla Kuikka, Menni Renvall, Aliisa Rinne, Anna Suhonen

Valokuvat: Mari Kaakkola